642443qo0e1irsnj.jpg
Kaason neuvosta olen alkanut katsella itselleni häämekkoa Kiinasta asti. Luettuani juttuja aiheesta muutamilta foorumeilta yllätyin siitä miten yleistä mekon tilaaminen ulkomailta onkaan. Itselleni ei ollut tullut mieleenkään, että voisin saada unelmien mekkoni omaksi asti tilaamalla sen esimerkiksi Kiinasta ja maksamalla huomattavasti vähemmän kuin mitä pelkkä mekon vuokraaminen Suomessa maksaa.

Viimepäivinä olenkin ahkerasti tutkinut eri sivuja, katsellut mekkoja ja ottanut selvää miten homma käytännössä toimii. Tietysti se mietityttää, että kuinka siitä mekosta saadaan juuri sopivan kokoinen pelkillä antamillani mitoilla, mutta onneksi lähipiiristä löytyy ompelutaitoisia jos muutoksia tarvitsee tehdä. Alan olla jo niin innoissani, että olen jopa suunnitellut tilaavani kaksi erilaista mekkoa, joista sitten valitsen toisen, koska hinta ei ainakaan päätä huimaa.

Olemme menossa lähipäivinä käymään yhdessä uudessa paikassa, jota harkitsemme juhlapaikaksi. Toivottavasti paikka miellyttää ettei enää tarvitsisi jännittää saammeko edes mieluista paikkaa häillemme. Kiirus alkaa olla paikan varaamisen kanssa ja sitä juuri halusin välttää.