Olen saanut jonkin verran kommentteja, että kirjoittaisin tuntemuksista ja ajatuksistani näin häiden alla...

Voi apua! Kuukausi aikaa häihin ja tuntuu, että tekemistä olisi vaikka kuinka.

Ensi viikon perjantaina on viimeinen tentti ja sitten on opiskelut tältä keväältä paketissa. Nämä viimeiset 3 viikkoa, ovat täynnä tentteihin lukemista, ryhmätöiden tekemistä ja esseiden kirjottamista. Tuntuu, että hommaa on enemmän kuin koko keväänä yhteensä.

Kotona häärää kiukkuinen 2,5-vuotias, joka harjoittelee potalla käyntiä ja omassa huoneessa nukkumista. Mukana myös töissä ahkeroiva kotona rättiväsynyt mies.

Tähän päälle häästressi tekemättömistä tehtävistä ja ostamattomista hankinnoista. Ruokia ei ole vielä sovittu, mekkoni kaipaa vähän ompelua, morsiustytönmekko pitää viimeistellä, paikkakortit tekemättä, biisilista valitsematta, morsiuskimppu tilaamatta, kengät ostamatta, miehen puku valitsematta, osa koristeista viimeistelemättä... tämä lista ei kuitenkaan vielä pääse stressaamaan ennen kuin saan viimeisen tentin tehtyä.

Eli tuntemukset ovat aika hektiset, väsyneet, stressaantuneet ja välillä myös kireät. Uskon, että viimeisen tentin jälkeen helpottaa jo paljon. Sitä seuraavana päivänä onkin sitten polttarit.