1268860.jpg
Vaikka olemme vasta 23-vuotiaita, niin meidän tarinamme alkoi jo 16 vuotta sitten, kun olimme 7-vuotiaita ja aloitimme koulun samalla luokalla.
Asuimme melko lähellä toisiamme ja aamuisin hän tuli meille, josta jatkoimme yhdessä kouluun. Leikimme koulun jälkeen yhdessä pikkuveljeni kanssa ja taisi hän pari kertaa olla meillä yökylässäkin. Hiukan isompana muut tytöt kiusasivat minua koulussa siitä, kun leikin poikien kanssa. Sen jälkeen pojat olivatkin mielestäni ällöjä ja hän leikki enemmän veljeni kanssa kiusaamalla tyttöjä. Ensimmäisen rakkauskirjeen sain häneltä kuitenkin jo neljännellä luokalla ja se on vieläkin tallessa.
Koko ala-asteen ajan olimme samassa koulussa ja näimme toisiamme joka päivä. Yläasteelle mentäessä meidän perhe kuitenkin muutti toiselle paikkakunnalle ja tiemme erosivat.

Kävin yläasteen ja lukion sen kummemmin poikaa miettimättä. Armeijassa ollessaan poika oli löytänyt s.postiosoitteeni ja halusi kysellä kuulumisiani pitkästä aikaa ja tiedustella vieläkö muistan häntä ollenkaan. Tottakai muistin hänet ja kuulumisia vaihdeltiin s.postin välityksellä joitakin kuukausia. Sitten ei kuitenkaan enää posteja kuulunut ja minä muutin isompaan kaupunkiin yliopisto-opintoja aloittamaan.
Myöhemmin samana syksynä sain taas s.postia ja nyt sovittiinkin jo ensimmäistä tapaamista 8 vuoteen. Pari kuukautta tapailtuamme olimme virallisesti yhdessä. Silloin kaikki tuntui loksahtaneen kohdalleen ja sanoin etten enää koskaan halua olla hänestä erossa. Tällä hetkellä meille tärkeintä on meidän perhe, johon kuuluu 14kuukauden ikäinen tyttömme. Omat opintoni ja uran luominen saavat odottaa, sillä nyt olen äiti ja parasta mitä lapselleni voin antaa on olla läsnä.

Sovittuna hääpäivänämme 6.6.2009 olemme olleet kihloissa 3 vuotta ja tyttömme on silloin 2½-vuotias. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu omalta osaltani lisää opiskelua ja töitä, mahdollisesti oman talon rakentaminen jossain vaiheessa sekä toisen lapsen saaminen. Miehelläni on vakituinen työpaikka, mutta hän on myös puhunut kiinnostuksestaan opiskella lisää.


656734a6jiwy6o9c.jpg
Vastaan kommenttiin jossa kyseltiin "miksi näin nuorena, kun nykyään tahtoo lähes aina nuorena solmitut liitot purkautua...blaa blaa blaa...jne..."
Meillä on kaikki asiat kohdallaan, joten ennemmin kysyisin miksi emme menisi naimisiin? Meidän molempien vanhemmat ovat olleet naimisissa yli 30-vuotta ja meille avioliitto on vakavasti otettava ja kunnioitettava asia. Naimisiin menemällä sitoudumme toisiimme ja perheeseemme loppu elämäksemme. Häissämme haluamme juhlia läheistemme kanssa meidän onnea - sitä, että olemme löytäneet toisemme ja haluamme olla yhdessä.
Häiden suunnittelun olen aloittanut nyt, koska en halua tehdä päätöksiä kiireessä enkä halua valita niistä vaihtoehdoista joita on jäljellä. Tässä vaiheessa vielä vaihtoehtoja riittää niin kirkon kuin juhlapaikankin suhteen. Olen tarkka päätöksissäni, koska tiedän millaiset häät haluan, mutta en ole valinnoissani ehdoton. Meidän häämme tulevat olemaan meidän tähän astisen elämän tärkein juhla ja siksi haluan olla huolellinen ja suunnitella päivästä ikimuistoisen. Nyt ehdin myös nauttia prosessista eikä tarvitse hajoilla stressin tai kiireen painaessa päälle.