Pitkästä aikaa kirjoitan tänne. Koko syksyn on ollut niin paljon kaikkea mahdollista opiskeluun liittyvää ja muita mielenkiintoja elämässä, että on tämä blogi jäänyt vähemmälle huomiolle. Olen täällä kuitenkin melko säännöllisesti käynyt lukemassa teidän kommentteja tilastojen mukaan vierailijoita blogissani riittää melkoisesti joka päivälle... uusien juttujen puutteesta huolimatta.

Blogiin päivittyy tietoja siitä millä hakusanoilla ihmiset tänne löytää Googlen kautta. Niissä näkyy kyllä välillä mitä kummallisempia aiheita. Parhaiten mieleeni on jäänyt hakusana, jolle nauroin kippurassa: 'mies alushameesssa kotona'. Miten tuollaisella haulla päätyy hääblogiini? Tai kuka edes hakee tuollaista Googlesta? Tänään oli myös haettu: 'mitä päälle eros ramazzottin konserttiin'. Se konsertti onkin ensi lauantaina ja sitä kyllä odotan ihan innoissani.

Jokin aika sitten sain palautetta, että tässä blogissa olevia itse ottamiani kuvia on nähty pyörimässä milloin missäkin yhteydessä muilla sivustoilla. Lupaa näiden omien kuvieni käyttöön en ole kenellekkään antanut eikä kellään siis ole laillista oikeutta niitä muualla käyttää ja vieläpä väittää omakseen. Ei se linkin lisääminen oikeaan lähteeseen kuvan viereen niin vaikeata ole. Kateellisia kyllä ollaan kun itse ei olla osattu yhtä hyviä kuvia ottaa. Pettynyt olen asiaan, mutta yllättynyt en. Olenkin nyt harkinnut omien kuvieni poistamista ja ehkäpä koko blogin lopettamista. Muutamien hölmöjen takia kärsii sitten kaikki. Myös ne, joita blogissani olevat asiat oikeasti kiinnostavat. Lukijoitahan riittää, sen kertoo tilastot.

Että tuumailkaapa tätä.