En tiedä kuinka monelle on jo selvinnyt, että meidät vihittiin Jyväskylän kaupunginkirkossa, ja että periaatteessa suurin osa hankinnoista tehtiin Jyväskylästä, koska asumme itse ihan kaupungin nurkalla. Myös hääkimppuni hankittiin "Jyväskylän parhaasta" kukkakaupasta, kuten minulle alan ammattilainen kertoi suositellessaan kyseistä liikettä.

Henkilökohtaisesti olen hyvin pettynyt omaan kimppuuni kuin myös äitini, anoppini, kaasoni, siskoni ja muut joiden kanssa asiasta keskustelin. Kävin suunnittelemassa kimppuni liikkeessä etukäteen ja kuullessani, että hinta on noin 120 euroa, odotin kimpulta ihan jotain muuta mitä se lopulta oli.

Suunnittelu vaiheessa minulle kerrottiin, että kimppuun tule minimissään 10 kallaa, mutta luultavammin 15. Sanoin, että 10 on ihan hyvä, koska halusin pienen ja siron kimpun. Myös varren ympärille tulevasta helminauhasta sovittiin. Muuta siinä ei sitten ollutkaan. Ehkä käsitykseni hääohjelmien kautta olikin liian korkealla hääkimpustani...

Kimpussani oli siis 7 kallaa, jotka oli kiinni pelkällä ympärille kiedotulla rautalangalla, jossa oli muutama helmi. Kukat näyttivät hiukan kärsineiltä, niissä oli ruskeita kuivuneita kohtia ja varret rispaantuivat samantien jo hääkuvaus vaiheessa. Sulhaselle, bestmanille ja kaasolle tulleet vieheet olivat samasta paikasta. Ne maksoivat 10€ kpl. Hääkimppuni maksoi 100€. Nauroin häiden jälkeen nähdessäni eräässä liikkeessä kallaliljoja myynnissä 9€/5kpl, että aivan hyvin olisin itse tehnyt oman kimppuni ja todella paljon halvemmalla. Järkyttävää.

1247224388_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247224373_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1247224380_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1247224365_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247224393_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mitä mieltä yleisö on kimpusta?